Hae palvelustamme:


 

Joulupuu-keräys 2009 
jakoi jouluiloa yli 20000 lahjan muodossa

Joulupuu -keräykseen lahjoitetut lahjat jaetaan vähävaraisille lapsille Suomessa. Suomen Nuorkauppakamarit ry ja sen jäsenyhdistykset toteuttavat keräyksiä useilla paikkakunnilla jälleen vuoden 2010 loppupuolella. Joulupuun alle voi kuka tahansa tuoda paketin - se voi olla saajalleen Se ainoa.

Vaikka taloudellinen hyvinvointi Suomessa on lisääntynyt, lasten avun tarve on kasvanut. Lapsiperheiden suhteellinen asema tulonjaossa on heikentynyt, ja ne ovat jääneet jälkeen keskimääräisestä tulokehityksestä. Lapsiköyhyys on kolminkertaistunut 15 vuodessa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lastensuojelun piiriin kuuluvien lasten määrä on tuplaantunut. Lastensuojelun avohuollon asiakkaissa oli noin 62 500 lasta ja nuorta vuonna 2007, näistä uusien asiakkaiden osuus oli 31 %. Sitä mukaa kun yleinen taloudellinen hyvinvointi on lisääntynyt, marginaaliin joutuneiden lasten lukumäärä on kasvanut. Taantuma heijastuu lasten tulevaisuuteen, muttei onneksi  näytä vähentävän ihmisten auttamishalua.

     

Vakuutusyhtiö Lähivakuutus toimii Joulupuun kansallisena kumppanina ja pyrkii edes-auttamaan keräyksen toteutumista, yhdessä lähikamareiden kanssa, mahdollisimman monella paikkakunnalla, sielläkin missä Joulupuu muuten ei toteutuisi.  

- "Joulupuu-keräyksellä toteutamme yhteiskuntavastuutamme paikallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Lapset, joille lahjoja kerätään, ovat paikallisen Lähivakuutusyhdistyksen omalta paikkakunnalta. Tämä on mielestäni LÄHI -toimintaa parhaimmillaan. Toivon, että mahdollisimman moni osallistuisi keräykseen", kannustaa toimitusjohtaja Erkki Moisander Lähivakuutuksesta.

Joulupuu-projekti haluaa pysäyttää ihmiset miettimään, mitä juuri Minä voisin tehdä lasten hyväksi. 

                                                                                                                                                                          

Lisätiedot: joulupuu@jci.fi  (Sanna-Mari Inomaa, Akaan nuorkauppakamari ry)