Uutiset
18.08.2011: Tuottava Idea -kilpailun aluevoittajat selvillä
Suomen Nuorkauppakamarit ry kampanjoi innovoinnin ja yrittämisen arvostuksen edistämiseksi yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa. Tuottava Idea - kilpailulla halutaan nostaa esiin tulevaisuuden tekijöitä. Menestyäkseen Suomi tarvitsee ennakkoluulottomia ja innovatiivisia yrityksiä ja yrittäjiä.. Kilpailun ideana on tunnistaa ja palkita jo tuottavassa toiminnassa olevia ideoita, jotka ovat enintään kolme vuotta vanhoja. Idea voi olla uusi liikeidea, uusi tuote, palvelu, toimintamenetelmä. toimintamalli tai konsepti. Kilpailu on järjestetty vuodesta 1977 lähtien. Tänä vuonna kilpailun suojelijana toimii Esko Aho
”Haluamme tuoda esiin jatkuvan kehityksen merkitystä niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Menestyäkseen nyt ja tulevaisuudessa, tulee yritystemme pystyä parantamaan tuottavuuttaan jatkuvasti. Tuottavat ideat metsästetään vapaaehtoisten nuorkauppakamarilaisten voimin. Projektissa on ollut mukana yli 20 nuorkauppakamaria, jotka ovat auttaneet ja tukeneet yrityksiä kilpailuhakemusten valmistelussa. Keinovalikoima tuottavuuden kasvattamiseen on laaja, ja uusia ideoita syntyy koko valtakunnan alueella kuten kilpailumme sato osoittaa. Tänä vuonna kilpailussa erityispainoa on annettu alueellisesti jatkokehitettävien ideoiden potentiaalille.” toteaa projektipäällikkö Teemu Purmonen Suomen Nuorkauppakamarit ry:stä.
Tuottava Idea – kilpailussa palkitaan voittajat yritys- ja yhteiskuntasarjassa. Tänä vuonna kilpailuun saapui yhteensä yli 70 hakemusta sekä julkisista yhteisöistä että yrityksistä, mikä osoittaa, että Suomesta löytyy innovatiivisuutta sekä yrittämisen tahtoa laaja-alaisesti.
”Haluamme tuoda esiin jatkuvan kehityksen merkitystä niin yksityisellä
kuin julkisellakin sektorilla. Menestyäkseen nyt ja tulevaisuudessa,
tulee yritystemme pystyä parantamaan tuottavuuttaan jatkuvasti.
Tuottavat ideat metsästetään vapaaehtoisten nuorkauppakamarilaisten
voimin. Projektissa on ollut mukana yli 20 nuorkauppakamaria, jotka ovat
auttaneet ja tukeneet yrityksiä kilpailuhakemusten valmistelussa.
Keinovalikoima tuottavuuden kasvattamiseen on laaja, ja uusia ideoita
syntyy koko valtakunnan alueella kuten kilpailumme sato osoittaa. Tänä
vuonna kilpailussa erityispainoa on annettu alueellisesti
jatkokehitettävien ideoiden potentiaalille.” toteaa projektipäällikkö
Teemu Purmonen Suomen Nuorkauppakamarit ry:stä.
Tuottava Idea – kilpailussa palkitaan voittajat yritys- ja
yhteiskuntasarjassa. Tänä vuonna kilpailuun saapui yhteensä yli 70
hakemusta sekä julkisista yhteisöistä että yrityksistä, mikä osoittaa,
että Suomesta löytyy innovatiivisuutta sekä yrittämisen tahtoa
laaja-alaisesti.
Alue
|
Kilpailusarja
|
Yritys / Taho
|
Idea
|
Pirkanmaa, Satakunta,
Pohjanmaa ja Keski-Suomi
|
Yrityssarjan voittaja
|
Avilon Oy
|
Liukosellun valmistus paperisellusta
|
Etelä-Karjala - Kymi
|
Yrityssarjan voittaja
|
Kiinteistöpalvelu Mikko Pirinen Ky
|
Korttelitalkkari
|
Etelä-Karjala - Kymi
|
Yhteiskuntasarjan voittaja
|
Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri
|
”Mallu-auto” –liikkuva hoitoyksikkö
|
Häme
|
Yrityssarjan voittaja
|
Perustava Oy
|
Vahva betoniperustus
|
Oulu ja Lappi
|
Yrityssarjan voittaja
|
Genecodebook Oy Geenitesti |
Vahva betoniperustus
|
Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala
|
Yrityssarjan voittaja
|
Numcore Oy
|
CoreHydra Bed Level Watch
|
Varsinais-Suomi
|
Yhteiskuntasarjan voittaja
|
Perustayritys fi Oy
|
Perustayritys.fi
|
Varsinais-Suomi
|
Yrityssarjan voittaja
|
Dewaco Oy
|
Biokaasutuotannon tehostaminen
|
| Uusimaa
|
Yrityssarjan voittaja
|
Onbone Oy
|
Puukipsi / OMNICAST (r) |
Suomen Nuorkauppakamarit ry ja yhteistyökumppaneista muodostunut valtakunnallinen raati valitsee seitsemän alueraadin ehdokkaista voittajan, joka julkistetaan lokakuussa järjestettävässä palkintogaalassa. Valtakunnallisen raadin muodostavat Esko Aho (Nokia Oyj), toimitusjohtaja Risto E J Penttilä, toimitusjohtaja Juha Koponen, toimitusjohtaja Jussi Järventaus, toimitusjohtaja Pekka Tsupari, yksikönjohtaja Jani Eloranta, toimitusjohtaja Juha Marjosola sekä puheenjohtaja Mika Tuomainen.
Lisätietoja:
Teemu Purmonen
Suomen Nuorkauppakamarit ry
Kansallinen projektipäällikkö
teemu.purmonen@proper.fi
Puh. 044-2464638
www.tuottavaidea.fi
Takaisin