Uutiset
21.12.2009: Loistokas koulutusvuosi Suomen nuorkauppakamarissa
Suomessa järjestettiin yhteensä 15 JCI:n virallista koulutusta kansallisen koordinaattorin ITF#86 Timo Holopaisen johdolla. Yhteensä 12 JCI Presenter koulutukseen osallistui 128 osallistujaa. Vuonna 2009 osallistujia oli koko Suomesta, sillä ensimmäisen kerran JCI Presenter järjestetiin jokaisella alueella aina Ylivieskasta Vantalle. JCI trainer koulutuksia järjestettiin 2 kappaletta, ja yhteensä 17 uutta JCI kouluttajaa saavutti JCI Trainer graduate arvon. Lisäksi Suomessa järjestettiin ensimmäisen kerran JCI Head Trainer koulutus kansallisen vuosikokousjärjestäjien suosiollisella avustuksella.
Suomeen saatiin 4 uutta JCI Presenter pääkouluttajaa (Johanna Lundan, Pinar Köse Kulacz, Helena Lamberg ja Matti Airaksinen) ja kaksi JCI Trainer pääkouluttajaa (Timo Wallenius ja Johanna Lundan) sekä kaksi uutta National Graduate (NG) arvoa (Pinar Köse Kulacz ja Johanna Lundan).
Suomalaiset kouluttajat kunnostautuivat myös kansainvälisesti. Eurooppakokouksessa Budapestissä 3 kolme kouluttajaa (Timo Holopainen, Timo Wallenius ja Pinar Köse Kulacz) toimivat kansallisina kouluttajina ja Timo Wallenius ensimmäisenä suomalaisena JCI Presenter pääkouluttajana EC kokouksessa. Vantaan koulutuskamarin kouluttajat toimivat pää- ja apukouluttajan Uppsalan koulutusviikonloppuna tammikuussa Uppsalassa (Timo Holopainen ja Johanna Lundan). Lisäksi Timo Wallenius toimi JCI Presenterin pääkouluttajana ja Johanna Lundan JCI Designerin apukouluttajana Ruotsissa.
"Asetimme kovat tavoitteet vuodelle 2009 JCI koulutusten osalta Suomeen ja voin erittäin tyytyväisenä siirtyä senaattoripäiviäni viettämään, koska jatkuvuus on taattu. Lähestyin vuotta 2009 projektiluontoisesti päämääränäni lisätä sekä koulusten että kouluttajien laatua, määrää ja levinnäisyyttä. Järjestimme JCI Presenterin tavoitteen mukaisesti joka alueella ja nyt meiltä löytyy pääkouluttaja (vanhoilta) alueilta 3,4,5 ja 6. Toivon että ensi vuoden kansallinen JCI koulutusten koordinaattori jopa ylittää vuoden 2009 saavutukset ja saisimme myös JCI Designer koulutuksen jälleen Suomeen. Nyt Suomella on 5 innokasta JCI Presenter ja 2 JCI Trainer pääkouluttajaa joilla kaikilla on jo kansainvälistä kokemusta. Kiitän kaikkia järjestäjiä, kouluttajia ja osallistujia aktiivisuudesta ja siitä palavasta halusta kehittää itseään. ", sanoo ITF#86, Senaattori 68996 ja kansallinen JCI koulutuskoordinaattori 07-09 Timo Holopainen.
Teksti Timo Holopainen
Takaisin